Kaupunginvaltuustossa 22.4. käsiteltiin Mannisenmäen kaavaa, jossa pyöräilyä ja kävelyä ei oltu huomioitu tarpeenmukaisella tavalla.
Puheenvuoroni kaavasta:
Mannisenmäelle on suunniteltu uutta asuinaluetta. Asuinalue sijaitsee korkealla mäellä, jolloin liikennesuunnittelussa tulee huomioida erityisen tarkasti kävelijät ja pyöräilijät. Asemankaavan aluekartasta voidaan huomata kevyen liikenteen väylän linjaus, joka ei mielestäni tule kannustamaan liikenne- tai työmatkapyöräilyyn ja tuo samalla myös lisämatkaa kävelijöille.
Palokankeskuksen suuntaan kulkeva kevyt liikenne alueen eteläpäästä alas Saarijärventielle on huomioitu suhteellisen hyvin: suunniteltu reitti on loiva. Mikäli kuljetaan kuitenkin Saarijärventietä Jyväskylän suunnasta, tulee pyörällä tai kävellen kulkea kiertoreittiä verrattuna siihen, että parempi linjaus tulisi viistosti keskustan suunnalta kohti Mannisenmäkeä tai jo olemassa oleva väylä yhdistettäisiin Saarijärventien varrella olevien tonttien välistä kulkevalle ulkoilureitille.
Kulkeminen pyörällä tämänhetkisessä suunnitelmassa tulee olemaan vähintään haasteellista ja jopa vaarallista: vauhti alaspäin tultaessa kohoaa suureksi ja ylöspäin kulkiessa ei hyväkuntoisinkaan jaksa mäkeä polkea. Toivonkin, että Jyväskylää ei tultaisi muistamaan jyrkistä nousuista ja tarpeettomista kiertoreiteistä, joita olisi voitu helpottaa loivemmilla linjauksilla. Meillä on jo tarpeeksi jyrkkiä mäkiä pyöräilylle Jyväskylässä, kuten Keltinmäen Jussinparta ja Halssilan uuvuttavan jyrkät nousut.
Mannisenmäelle tulee suunnitella toimivat, laadukkaat ja turvalliset kevyen liikenteen yhteydet myös keskustan suunnalta. Tämän vuoksi vihreä valtuustoryhmä jättää ponnen, jota toivotaan hyväksyttäväksi:
”Asemakaava-alueen toteutuksessa tulee kiinnittää erityistä huomiota rakennettavien pyöräilyväylien suunnitteluun. Kaupungin keskustaan suuntautuvan Saarijärventien suuntaisen väylän linjaus tulee tarkistaa sujuvuus ja turvallisuus huomioon ottaen.”
Ponsi meni läpi yksimielisesti, joten nyt vain toivomaan, että suunnittelijat mahdollistavat sujuvamman liikkumisen linjauksillaan!
Kaupunginvaltuuston päätökset löytyy täältä: http://jkl.fi/ajankohtaista/1/0/61046
Milloin pääsee näkemään tai saa tietää millaisen linjauksen suunnittelijat tekivät?
Aiheesta ei ollut pontta tehdessä puhetta. Täytyypä ottaa yhteyttä ja kysellä. Hyvä kun muistutit!