Keskisuomalaisessa 19.12.2014 julkaistu mielipidekirjoitus

Töysän Linjan linja-autonkuljettaja Tero Mikkonen osoitti huolensa siitä, että vain harva pyöräilijä käyttää valoja eikä kävelijöilläkään ole aina heijastimia (Ksml 5.12.). Huoli on aiheellinen ja sen jakaa varmasti jokainen liikenteessä kulkija.

Kaikenlaisissa ongelmatilanteissa pyöräilijöitä syytetään usein liian helposti välinpitämättömyydestä ja reseptiksi ehdotetaan rangaistuksia tai syyllistämistä. Yhtenä syynä moniin ongelmiin on infrastruktuurin sekavuus, jolloin pyöräilykulttuuri ei myöskään kehity.

Taustalla on kuitenkin vielä laajempi ongelma, johon Suomessa ei ole tähän asti haluttu tai osattu vastata. Koulujen liikennekasvatus ja pyöräilykasvatus sen osana on yhä riittämätöntä.

Pyöräilykasvatusta ei ole määritelty tarpeeksi tarkasti opetussuunnitelmissa. Puhdas pyöräilykasvatus loistaa poissaolollaan niin lasten kuin nuorten osalta. Jääkin täysin yksittäisen opettajan tai koulun innostuksen varaan, kuinka vahvasti oppilaille tuodaan pyöräilykasvatus osaksi koulun arkea.

Jokainen opettaja opettaa varmasti opetussuunnitelman mukaan liikennekasvatusta, mutta vain harva vie pyöräilykasvatuksen opit käytäntöön asti eri luokka-asteilla.

Pyöräilyä ja liikennekulttuuria on mahdotonta oppia vain koulun penkillä istuen. Tarvitaan käytännön harjoittelua, vaikka sen järjestäminen saattaa tuntua joskus työläältä. Lapsen kannalta liikennetaidot ovat kuitenkin äärimmäisen tärkeitä ja tarpeellisia arkitaitoja.

Polkupyörä on lapsen ensimmäinen oikea ajoneuvo liikenteessä, jolloin on erityisen tärkeää ohjata lasta turvalliseen liikkumiseen heti alusta saakka. Liikennekasvatuksen vähäisyyden vaikutukset näemme jo tällä hetkellä liikennekulttuurissamme.

Liikennekulttuurin vastuulliseen ja aktiiviseen kehittämiseen tarvitaan mukaan vanhemmat, koulut, oppilaitokset, autokoulut, yhdistykset ja työpaikat. Esimerkiksi työpaikoilla helppo tapa kannustaa valojen käyttöön on tarjota valot jokaiselle työmatkansa pyörällä liikkuvalle. Tällöin työnantaja osoittaa toiminnallaan liikenneturvallisuuden ja työntekijän olevan tärkeä.

Niin pitkään kuin liikennekasvatus aikuisilla kuin lapsilla ei vastaa arkielämän tarpeita, jatkuvat sukupolvi toisensa jälkeen samat ongelmat liikennekulttuurissamme. Erityisesti opetussuunnitelmia uudistaessa tulisi huomioida pyöräilykasvatuksen tarve vahvemmin.

Kuvituskuva: Wen-Cheng Liu / CC BY-NC-SA 2.0 (cropped/hue)

Jätin 9.6.2014 valtuustoaloitteen, jossa esitettiin että fysioterapeutin suoravastaanottotoiminnan kustannustehokkuutta ja muita vaikutuksia selvitetään pikaisesti ja että talousarvion valmistelussa otetaan huomioon suoravastaanottotoimintaan tarvittavat resurssit.

Vastauksessa todetaan muun muassa, että käynnistynyt fysioterapeutin suoravastaanottotoiminta täydentää hyvin terveysasemien palveluvalikoimaa. Mikäli toimintaa pysyttäisiin laajentamaan, saataisiin jatkossa todennäköisesti helpotettua lääkärin vastaanotoille kohdistuvaa painetta ja pystyttäisiin nopeuttamaan potilaiden kuntouttavien toimien käynnistymistä. Asia otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon vuoden 2015 talousarvion valmistelussa.

Puheenvuoroni valtuuston kokouksessa

On ilo kuulla, että Jyväskylässä fysioterapian suoravastaanottotoimintaan ollaan tyytyväisiä ja tahtotilaa on laajentaa toimintaa. Tarvitsemme juurikin tämänkaltaisia uusia näkökulmia järjestää työtä tavoilla, josta kaikki hyötyvät.
Kuten aloitteen vastauksessa tuli ilmi, resurssit toiminnan järjestämiseen ovat riittämättömät eikä parannusta tilanteeseen aivan hetkessä ole varmastikaan nähtävissä.

Tällä hetkellä esimerkiksi Huhtasuolla ei valitettavasti enää ole fysioterapian suoravastaanottotoimintaa, mutta vielä valitettavampaa on se, ettei hoitoonpääsyä fysioterapiaan ole tehty potilaille helpoksi. Suoravastaanottotoimintaan haluavat potilaat ohjataan tällä hetkellä Palokan terveysasemalle, johon kulkuyhteydet ovat harmillisen heikot.

Etäisyys Huhtasuon ja Palokan välillä on ainoastaan 5 km, mutta joukkoliikennettä käyttäen matka kestää hämmästyttävästi kahdestakymmenestäviidestä minuutista jopa yli 40 minuuttiin. Matka-ajan ollessa näin pitkä ja sisältäen vaihtoja, luonnollisesti useat TULES-potilaat ovat Huhtasuolla jo päätyneet takaisin paikalliselle lääkärin vastaanotolle eivätkä lähde kulkemaan kauemmas hitailla bussiyhteyksillä.

Uudistuksia tehtäessä tuleekin joukkoliikenteen elää muutoksissa mukana.
Vaikka taloustilanne on heikko, toivoisin että hyväksi havaittuja toimintamalleja ei haudattaisi vaan pyrittäisiin suunnitelmallisesti löytämään ratkaisu tähänkin haastavaan tilanteeseen.”