Kehitysyhteistyöhön on sitouduttava

Keskisuomalaisessa 22.3.2015 julkaistu mielipidekirjoitus

Hallitus esitti 12.2. lisätalousarviossaan 15 miljoonan euron leikkauksen kehitysyhteistyön määrärahoihin. Suomi on sitoutunut YK:n tavoitteeseen nostaa kehitysyhteistyömäärärahojaan vähintään 0,7 prosenttiin bruttokansantulostaan. Leikkaus tarkoittaisi kuitenkin tavoitteen laskemista 0,47 prosenttiin BKTL:sta. Mikä antaa Suomelle erityisaseman luistaa yhteisesti sovitusta kehitysyhteistyön tavoitteesta?

Islantia lukuun ottamatta kaikki muut pohjoismaat ovat saavuttaneet edellä esitetyn tavoitteen. Päästöhuutokaupasta saatavilla tuloilla voidaan toki paikata leikkausta, mutta tulojen saanti on verraten epävarmaa. Yhteisesti sovitun linjan taustalla on pyrkimys tasa-arvoon ja globaaliin vastuuseen. Riittävän pienet tuloerot niin valtion sisällä kuin maailmanlaajuisesti ovat parasta rauhanpolitiikkaa. Kehitysyhteistyön tarkoituksena on poistaa köyhyys ja tehdä lopulta itsensä tarpeettomaksi.

Ulkoministeriön tutkimuksen mukaan käsityksemme kehittyvien maiden tilanteesta ovat synkkiä. Esimerkiksi kahdeksan kymmenestä suomalaisesta uskoo, että vain alle puolet näiden maiden lapsista käy koulua. Selvityksen mukaan kuitenkin jo yli 90 prosenttia kehittyvien maiden lapsista pääsee aloittamaan peruskoulun. Kehitysyhteistyö on osaltaan edistänyt koulutukseen pääsyä ja suomalaisen yhteistyön tuloksia onkin nähtävillä esimerkiksi Nepalissa, jossa jo 94,5 prosenttia lapsista pääsee alakouluun ja 82 prosenttia nuorista osaa lukea.

Kehitysyhteistyötä tehdään ja suunnitellaan tiiviissä yhteistyössä kohdemaan järjestöjen kanssa. Varojen karkaamista korruptoituneille hallituksille valvotaan tehokkaasti ja valvonnan toimivuudesta kertoo se, että väärinkäytökset usein havaitaan ja niihin puututaan. Kehitysyhteistyön toimintamallit kehittyvät jatkuvasti.

Eriarvoisuuden ja yhteiskunnallisen epävakauden ehkäisemiseksi tarvitaan myös kestävää talouspolitiikka; on purettava kestämättömät talouden rakenteet, parannettava köyhien maiden veronkantokykyä ja estettävä pääomapakoja. Kehittyvien maiden omien voimavarojen vahvistaminen vähentää riippuvuutta avustuksista. Vielä emme kuitenkaan ole saavuttaneet tavoitetta, joten meidän on edelleen sitouduttava kehitysyhteistyöhön.

Kaisa Peltonen, Jyväskylä
Laura Mansikkamäki, Jyväskylä
eduskuntavaaliehdokkaat (vihr.)

Kuvituskuva: IAEA Imagebank / CC BY-SA 2.0 (cropped/hue)

Valoa ja laatua pyöräilykasvatukseen

Keskisuomalaisessa 19.12.2014 julkaistu mielipidekirjoitus

Töysän Linjan linja-autonkuljettaja Tero Mikkonen osoitti huolensa siitä, että vain harva pyöräilijä käyttää valoja eikä kävelijöilläkään ole aina heijastimia (Ksml 5.12.). Huoli on aiheellinen ja sen jakaa varmasti jokainen liikenteessä kulkija.

Kaikenlaisissa ongelmatilanteissa pyöräilijöitä syytetään usein liian helposti välinpitämättömyydestä ja reseptiksi ehdotetaan rangaistuksia tai syyllistämistä. Yhtenä syynä moniin ongelmiin on infrastruktuurin sekavuus, jolloin pyöräilykulttuuri ei myöskään kehity.

Taustalla on kuitenkin vielä laajempi ongelma, johon Suomessa ei ole tähän asti haluttu tai osattu vastata. Koulujen liikennekasvatus ja pyöräilykasvatus sen osana on yhä riittämätöntä.

Pyöräilykasvatusta ei ole määritelty tarpeeksi tarkasti opetussuunnitelmissa. Puhdas pyöräilykasvatus loistaa poissaolollaan niin lasten kuin nuorten osalta. Jääkin täysin yksittäisen opettajan tai koulun innostuksen varaan, kuinka vahvasti oppilaille tuodaan pyöräilykasvatus osaksi koulun arkea.

Jokainen opettaja opettaa varmasti opetussuunnitelman mukaan liikennekasvatusta, mutta vain harva vie pyöräilykasvatuksen opit käytäntöön asti eri luokka-asteilla.

Pyöräilyä ja liikennekulttuuria on mahdotonta oppia vain koulun penkillä istuen. Tarvitaan käytännön harjoittelua, vaikka sen järjestäminen saattaa tuntua joskus työläältä. Lapsen kannalta liikennetaidot ovat kuitenkin äärimmäisen tärkeitä ja tarpeellisia arkitaitoja.

Polkupyörä on lapsen ensimmäinen oikea ajoneuvo liikenteessä, jolloin on erityisen tärkeää ohjata lasta turvalliseen liikkumiseen heti alusta saakka. Liikennekasvatuksen vähäisyyden vaikutukset näemme jo tällä hetkellä liikennekulttuurissamme.

Liikennekulttuurin vastuulliseen ja aktiiviseen kehittämiseen tarvitaan mukaan vanhemmat, koulut, oppilaitokset, autokoulut, yhdistykset ja työpaikat. Esimerkiksi työpaikoilla helppo tapa kannustaa valojen käyttöön on tarjota valot jokaiselle työmatkansa pyörällä liikkuvalle. Tällöin työnantaja osoittaa toiminnallaan liikenneturvallisuuden ja työntekijän olevan tärkeä.

Niin pitkään kuin liikennekasvatus aikuisilla kuin lapsilla ei vastaa arkielämän tarpeita, jatkuvat sukupolvi toisensa jälkeen samat ongelmat liikennekulttuurissamme. Erityisesti opetussuunnitelmia uudistaessa tulisi huomioida pyöräilykasvatuksen tarve vahvemmin.

Kaisa Peltonen
luokanopettaja
kaupunginvaltuutettu
eduskuntavaaliehdokas (vihr.)

Jyväskylä

Kuvituskuva: Wen-Cheng Liu / CC BY-NC-SA 2.0 (cropped/hue)

Sovittelun voima

Pekka  Haavisto vieraili Jyväskylässä 27.4. Valtakunnallisessa sovitteluseminaarissa ja käväisi samalla juttelemassa sovittelutoiminnasta Cafe Vocassa. Rehellisesti täytyy myöntää, että harvoin tapaa yhtä inspiroivasti ja innostavasti puhuvaa ihmistä kuin Pekka Haavisto. Kansanedustajat Pekka Haavisto (vihr.) ja Eila Tiainen (vas.) veivät keskustelua mm. someen, vihapuheeseen, sovittelupolitiikkaan ja työttömyyden lieveilmiöihin. Itselleni kolahtavin ajatus oli siinä, kun Haavisto kertoi keskustelleensa muutamien nuorten kanssa, jotka ihmettelivät työharjoittelussa ollessaan työpaikkojen ilmapiiriä. He olivat äimistelleet sitä, kuinka työpaikoilla puhutaan selän takana niin paljon pahaa eikä työpaikoilla ollut sovittelumenetelmää kyseisten tilanteiden varalle. Nuoret olivat tottuneet kouluissaan erilaisiin ratkaisukeskeisiin menetelmiin kuten KivaKouluun ja Versoon. Menetelmissä korostuu ongelmatilanteissa keskustelun kautta ymmärryksen lisääminen ja samalla myös siitä heränneiden tunteiden käsittely. Menetelmät lisäävät uskoa siihen, että asiat saadaan ratkeamaan keskustelun kautta – eikä suinkaan vihapuheen tai pahimmassa tapauksessa väkivallan kautta.

Haavisto ja TiainenTämänkaltaiset esimerkit valavat ihmeellisesti toivoa siitä, että tulossa on sukupolvi, joka ymmärtää sovittelun merkityksen, keskustelun voiman ja uskoo unelmiinsa tasa-arvoisemmasta ja avoimemmasta yhteiskunnasta. Niin nuorissa kuin meissä muissakin piilee muutoksen voima. Itse kukin voi aloittaa positiivisuuden kierteen omalla työpaikallaan puhumalla enemmän hyvää kuin pahaa selän takana työtovereistaan, kuten eräs Haavistoa ja Tiaista kuulemaan tullut katsoja ehdotti.

Unelmiin uskovaa viikonloppua toivotellen,

Kaisa

Keski-Suomen Vihreät
kaisa.peltonen@vihreat.fi
040 778 0541

Ota yhteyttä

Kiitos, että otit yhteyttä! Viestisi Kaisalle on toimitettu perille. Ohops!Tarkista, että olet täyttänyt kaikki kentät oikein.
Tyhjennä
© 2014-2015 Kaisa Peltonen.